OlliPusa

Kaikki blogit puheenaiheesta Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Ole hiljaa ja maksa

Professori Martin Scheinin on vaatinut poliisitutkintaa Juha Mäenpään (PS) eduskunnassa käyttämän puheenvuoron johdosta. Scheininin mielestä Mäenpää olisi syyllistynyt kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. Näin siitä huolimatta, että turvapaikkahakemuksen jättäminen ei ole ko. lainkohdassa mainittu peruste, jonka solvaamisesta voisi ylipäätänsä syyllistyä kyseiseen rikokseen.

Rasistinen puhe on kuin trimmeri

Uuden Suomen toimittaja Jenni Tamminen kirjoitti professori Martin Scheininin kommenteista kansanedustaja Juha Mäenpään eduskuntapuheesta.

"Kansanedustaja Juha Mäenpää (PS) käytti eilen eduskunnan täysistunnossa sanaa "vieraslaji" asiayhteydessä, jossa se selvästi viittasi ihmisryhmään (joko arabeihin tai islaminuskoisiin). Varapuhemies Juho Eerola (PS) ei puuttunut asiaan, vaikka PL 31 § nojalla olisi pitänyt."

Arvopohja kunnossa, anteeksipyynnön mahtava voima

Päivän Iltalehden mukaan demarikansanedustaja Hussein al-Taee pyysi SDP:ltä anteeksi kirjoituksiaan muutaman vuoden takaa. Asia kunnossa, arvopohjassa taas löytyy, vai mitä SDP?

Sananvapaudesta

Sananvapaus on aikanaan koettu vapaan ja sivistyneen yhteiskunnan merkiksi. Nykyään suvaitsevaiston kahmiessa itselleen valtaa ympäri läntistä maailmaa on sen arvostamista ja puolustamista alettu pitää merkkinä äärioikeistolaisuudesta. Syntinä, johon lankeavat vain rasistit ja fasistit. Aivan, tässä nykyisessä ylösalaisin-maailmassa sananvapaudesta on tullut fasismia. Tämän päivän politiikassa sananvapaus on se viimeinen puolustusasema, josta on pidettävä kiinni kaikin keinoin. Kun me sen menetämme, ei paluuta vapaaseen yhteiskuntaa enää ole, ainakaan rauhanomaisin keinoin.

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Taas vaihteeksi perussuomalaiset ovat päässeet julkisuuteen, kun Yle tiesi kertoa mahdollisen kansanedustaja ehdokkaan Ano Turtiaisen syyllistyneen julkisesta kehottamisesta rikokseen, olihan kyseinen ehdokas ennen poliittisen uransa alkua vuonna 2015 jakanut Facebookissa kriittisen kannanoton SPR:ää kohtaan. Ehdokkaan avattua vaalipelinsä kesällä 2018 haastemies kiinnostui asiasta ja vei asian pikatahdilla käräjäoikeuteen, siis kolme vuotta Facebook jaon jälkeen.

Jättäydyn syrjään

Pykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" ovat käsitteellisiltä sisällöiltään epäselviä, mutta niiden säätämisen tarkoitus on ollut kummassakin tapauksessa selvä. Kyse on olennaisesti niiden suojelemisesta jotka on koettu tai kuviteltu suojelua tarvitseviksi.

Pakkosterilisaatio ja sian veri

Suomalainen kohtuullisen salliva sananvapaus ei kestä sentään aivan kaikkea kuonaa mitä ulos suolletaan. Helsingin hovioikeus piti ennallaan varavaltuutetun paikalta Tony Halmeen jälkeen Helsingin kaupunginvaltuustoon vuonna 2008 nousseelle Ps-poliitikko Olli Sademiehelle käräjäoikeuden aikaisemmin langettaman sakkorangaistuksen. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan oli tuomion peruste, mikä tuotti  1900 euron sakon.

Niin sanottu populismi

Luulisi että käsitteet "enemmistö" ja "vähemmistö" olisivat vesiselviä, eikä niihin nyt ainakaan mitään merkittäviä ymmärrystä häiritseviä määritelmällisiä hämäryyksiä liittyisi.

Valitettavasti liittyy. "Enemmistö" ja "vähemmistö" elävät tajunnallisessa käsiteavaruudessamme paitsi määrällisesti määräytyneinä, myös kytkien välittömästi erilaisia ja aivan päinvastaisia laatumääreitä itseensä ja toisiinsa.

Tasa-arvolaki Aito avioliitto -yhdistyksen moukaroitavana – Missä menevät rajat?

Aito avioliitto -yhdistyksen puheenjohtaja ja kunnanvaltuutettu Susanna Koivula (kd) on ottanut uudessa yhdistyksen sivuilla julkaistussa kirjoituksessa raateluhampaisiinsa tasa-arvolain ja erityisesti lain selkeän kirjauksen, joka huomioi myös sukupuolten moninaisuuden kunnioittamisen lainsäädännön tasolla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä