OlliPusa

kokoomus

Zyskowiczin avaus

Eduskunnan puhemieheksi valittu Ben Zyskowicz käytti eduskunnan avajaisissa varsin mielenkiintoisen puheenvuoron. Hän suomi voimakkaasti sitä, että yritysjohto vedättää palkkojaan tolkuttomasti ylöspäin samalla kun muut kärvistelevät toimeentulonsa kanssa. Zyskowiczin mielestä yritysjohto on unohtanut kohtuullisuuden kultaisen periaatteen ja rikkoo maan vakiintunutta toimintatapaa.

 

Kuka on Kataisen pomo?

Nettikirjassani Renkien kaappaus (www.pusa.fi) päädyin johtopäätäkseen, että Jyrki Kataisen pomo on etelärannassa eli EK:ssa ja työeläkeyhtiöissä. Siihen johtopäätökseen päädyin, kun seurasin kokoomuslaisten toimintaa mm. eläkesäätiöiden hävitystoiminnassa. EK.n ja työeläkeyhtiöiden ohjeet ajoivat ohi hallitusohjelmastakin. Tämän vuoksi olen seurannut melko tarkkaan Kataisen puheita vaalitenteissä.

 

Paljastiko Katainen pomonsa?

Puheenjohtaja Jyrki Katainen oli tänään kahteenkin kertaan TV:n vaalitentissä, toinen YLE:ssä ja toinen MTV3:ssa. Molemmissa Kataiselta kysyttiin perusteluja, miksi Suomen pitäisi osallistua eurooppalaisten pelastuspakettien maksamiseen. Molemmissa tenteissä Kaitainen erittäin painokkaasti esitti yhdeksi perusteluksi eläkeyhtiöiden ongelmat. Ylen vaalitentissä hän arveli ilman tukea eläkeyhtiöiden horjuvan tai ainakin tuottojen jäävän pieniksi. Eläkeyhtiöt ovat ammattisijoittajia, jotka toimivat omavaltaisesti ja vähät piittaavat esimerkiksi valtion mielipiteistö.
Julkaise syötteitä