Virallisen oppirakennelman mukaan media on yksi riippumattomista valtiomahdeista. Muita ovat lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja riippumaton tuomiovalta. Median yhtenä keskeisenä roolina demokratiassa on toimia muiden valtiomahtien vahtina, joka paljastaa
esimerkiksi vallan väärinkäytön.
Järjestyksessä 11. ratkaiseva huippukokous euron pelastamiseksi vuonna 2011 on takana. Kokousta mainostettiin ”ratkaisevana” kokouksena. EU-komissaari Olli Rehn kiirehti julistamaan kokouksen alla, että on 10 päivää aikaa estää euron hajoaminen. Analysoidaan hieman, mistä kokouksessa oikeasti päätettiin.
Päätöksestä on erittäin ristiriitaisia tulkintoja
Viimeisimmät tiedot eurokriisistä kertovat, että euromaiden Irlannille annettujen lainojen korkoja alennetaan. Lukuisissa kirjoituksissa tällakin palstalla on pohditty velkasaneerausta Kreikassa ja Portugalissa. Irlantia ei ole pidetty yhtä suurena riskinä.
Portugalin konkurssitukipäätöksen ympärillä pyörii koko maan politiikka. Hallituksen muodostaminen on jumittunut ja syytökset takinkääntämisestä ovat sinkoilleet tavalla, jota harvoin on nähty. Demarit ovat ratkaisevassa asemassa päätöksenteossa. Vaalien alla he ilmoittivat, etteivät hyväksy tukipakettia, jollei niihin tule sijoittajien vastuuta. Tänään Hesarissa Eero Heinäluoma vihjaili yllätyksistä ensi viikolla.
Asetelma on pohjimmiltaan yksinkertainen. Portugali on liittymässä samaan rahoitukseltaan luhistuneiden euro-maiden joukkoon kuin Kreikka ja Irlanti.
Euromaiden konkurssituki on saanut Suomen hallitusneuvottelut tilaan, jota eduskunnassa on luonnehdittú kaoottiseksi. Tämän tuen ympäriltä tulee kasvava tunne siitä, että kysessä olevaa touhua voisi kutsua suureksi huijaukseksi. Useat talousasiantuntijat Suomessa (mm. Holmström, Kanniainen) sekä ulkomailla ovat todenneet menetelmän Euroopan ongelmien ratkaisemisessa tehottomaksi. Sillä lähinnä siirretään ongelmia eteenpäin. Joskus perusongelmat on kohdattava ja mitä myöhemmin, sitä isompina ne tulevat.