Eurohuijauksen liikeidea esimerkkilaskelmin
Mistä on kyse?
Euroalueen kriisimaiden valtavilla summilla tapahtuvasta tukisotkusta yleisesti odotetaan valtavia tappiota Suomellekin. On yksi kysymys, joka tulee jatkuvasti vastaan: miksi tätä touhua jatketaan? Euroopan pelastamiseksi, talouskasvun turvaamiseksi, vai miksi? Yritän tässä kuvata tämän homman liikeidean viittauksin avainasemassa olevien päättäjien puheisiin sekä esimerkkilaskelmalla kuvitteellisesta pankista.
Viimeisimmän huippukokouksen kommenteista paljastavin on Ranskan keskuspankin pääjohtajan ja EKP:n neuvoston jäsenen Christian Noyerin julkinen lausunto. Siinä hän kertoo, että EKP järjestää pankeille halpaa rahaa, jotta ne voivat ostaa kriisimaiden velkakirjoja. Jäljitetään tätä kuvitteellisen ranskalaisen pankin kautta, olkoon sen nimi vaikka Sarko.
Esimerkkipankki Sarkon tilanne
Oletetaan että Sarkon tase on 100 miljardia, josta 60 miljardia on lainattu yksityiselle sektorille ja 40 miljardilla on ostettu kriisimaiden velkakirjoja. Oletetaan, että Sarkon vakavaraisuus on 8%. Vakavaraisuutta tarvitaan vain yksityissektorin lainoja varten, jolloin
vakavaraisuutta olisi (kaikkiaan) 4,8 miljardia (8% 60 miljardista). Kriisimaiden lainoja varten pankki ei tarvitse pääomia. Ne ovat ns. nollariskiluokan lainoja eli määritelmällisesti lasketaan riskittömiksi, oli ne vaikka lainoja Kreikalle, jonka velkasaneeraustarve on jo myönnetty. Oletetaan vielä, että kulujensa jälkeen pankki tekee voittoa 1 miljardi euroa vuodessa.
Kun pankki julkaisee tulosraporttinsa se näyttää ihan kunnolliselta. Tase 100 miljardia, vakavaraisuus 8% ja voitto 1 miljardi. Erinomaista ja pankki jakaa miljardin ulos bonuksina ja osinkoina. Sen pitäisi kyllä nostaa vakavaraisuuttaan, mutta se ei halua käyttää siihen voittoaan eikä vaatia osakkailta lisää pääomaa. Siis tiivistetysti:
Tase 100 miljardia
60 yksityinen
40 kriisivaltiot
Pääoma 4,8 miljardia (8% yksityisistä lainoista)
Voitto 1 miljardia (bonuksiin ja osinkoihin)
Tehdään sitten pankille ”ruumiinavaus” ja katsotaan, mikä on sen todellinen tilanne? Huomaamme, että pankin kriisimaiden velkakirjat ovatkin enää puolet arvostaan (tuo puolet oletettiin esimerkiksi Kreikan velkasaneerauksessa sijoittajien tappioksi). Sen kriisimaiden lainojen arvo onkin 20 miljardia eikä 40 miljardia. Tappiota 20 miljardia. Jos sen lainat laskettaisiin oikeaan arvoonsa, pankilla ei olisikaan pääomaa 4,8 miljardia vaan pankin pääoma olisikin 15,2 miljardia miinuksella (4,8 miljardia– 20 miljardia). Eli tiivistetysti (siis taseesta tappiot poistettuna):
Tase 80 miljardia (vastaavaa)
60 yksityinen
20 kriisivaltiot
Pääoma -15,2 miljardia (-25% yksityisistä lainoista)
voitto -19 miljardia (jos tappiot tulokseen)
Nyt tilanne näyttääkin paljon synkemmältä ja pankki pitäisi välittömästi ottaa viranomaisten hallintaan. Esimerkiksi sen tallettajien rahat ovat vaarassa. Ja kuitenkin ulospäin kaikki on hyvin, tulosraporteissa pankki näyttää menestyvältä ja voitolliselta.
Sarkon toimet
Mitä Sarko sitten voisi tehdä jatkossa? Sarkon johto ja omistajat eivät halua kasvattaa pankin pääomia luopumalla bonuksista ja osingoista. Kun EU on ilmoittanut, että pankkien (yksityissektorin) lainojen pääomavaatimusta kasvatetaan, pankki päättää pienentää lainojaan yksityisille. Se korjaa näin vakavaraisuusprosentin kuntoon sitten myöhemmin kuin sitä
tarvitaan. Seuraavassa tuloksessa se ei vielä näy. Seurauksena on kyllä luottolaman leviäminen, mutta se on muiden murhe.
Samalla pankki tarttuu Noyerin tarjoukseen ja ottaa käytännössä ilmaista rahaa EKP:stä 20 miljardia. Sillä se ostaa kriisivaltioiden velkakirjoja 5%-yksikköä kovemmalla tuotolla kuin se itse maksaa lainastaan EKP:lle. Nuo lainat se antaa EKP:lle vakuudeksi. Sarkolla on
antaa vakuus EKP:lle, joten sen tilanne on hyvä. Näistä lainoista sille jää voittoa 1 miljardi vuodessa (5% 20 miljardista). Pankin tilanne näyttää tulosraportilla seuraavalta:
Tase 120 miljardia
60 yksityinen
60 kriisivaltiot
Pääoma 4,8 miljardia (8% yksityisistä lainoista)
Voitto 2 miljardia (bonuksiin ja osinkoihin)
Tulosraportin mukaan Sarkon tase on kasvanut 20 miljardia, kun se on ostanut kriisimaiden papereita lisää. Muuhunhan se ei voi EKP:stä lainaamiaan rahoja laittaakaan, koska sen seurauksena sen pitäisi kasvattaa pääomiaan, mitä Sarkon johto ja omistajat eivät halua.
No tehdään Sarkolle taas ruumiinavaus, kun se on ostanut kriisimaiden velkapapereita ja huomioidaan, että veloista puolet jää maksamatta. Nyt taseesta on hävinnyt 30 miljardia ja vakavaraisuus on 25,2 miljardia (4,8 miljardia - 30 miljardia) miinuksella.
Tase 90 miljardia (vastaavaa)
60 yksityinen
30 kriisivaltiot
Pääoma -25,2 miljardia (-42% yksityisistä lainoista)
Voitto -28 miljardia (jos tappiot tulokseen)
Siis toimenpiteiden jälkeen pankin virallisen tulosraportin mukaan sen vakavaraisuus on pysynyt ennallaan, tase kasvanut 20 miljardia ja voitto tuplaantunut. Todellisuudessa sen pääoma on 25,2 miljardia pakkasella ja pankki pitäisi ottaa viranomaisten haltuun. Sen sijaan se jatkaa edelleen toimintaansa ja jakaa vuodessa 2 miljardia bonuksia ja osinkoja, joista suurin osa jatkaa matkaansa johonkin veroparatiisiin.
Tappioiden vääjäämättömyys
Seuraava kysymys tietenkin on, onko mahdollista välttää edellä ruumiinavauslaskelmissa esitetyt tappiot? Se on mahdollista, mikäli kyseiset maat kykenevätkin maksamaan velkansa ja niistä ei kirjaudu tappioita. Käytännössä tuollainen edellyttäisi noissa maissa julkisen sektorin rajua saneerausta menojen pienentämiseksi sekä verotulojen kasvattamista. Verotuloja
taas voitaisiin kasvattaa vain veroja nostamalla tai reippaalla talouskasvulla ja siitä seuraavalla verotulojen lisääntymisellä. Parhaimmillaan ankara säästökuuri tuhoaisi maan, mutta pelastaisi pankit, Todellisuudessa tuskin kumpaakaan.
Nyt Eurooppakin on ajautumassa ainakin taantumaan, joten talouden kasvua ei tule. Valtiot
voisivat edes pysäyttää velkojensa kasvun valtavalla säästökuurilla ja verojen korotuksilla, jotka ajaisivat ne entistä syvempään lamaan. Tätä kuitenkin EU:n pelastuspaketeissa nimenomaan ajetaan. Niissä ei kiinnitetä huomiota talouskasvun edistämiseen.
Kaikesta tästä seuraa, että voi olettaa, että Sarkon omistamien 60 miljardin euron kriisimaiden lainoista ei tulla selviämään. Siis ruumiinavauslaskelmissa olevat tappioarviot toteutuvat. Sarkon tilanne jatkuu samanlaisena. Tulosraporttien mukaan se on hyvin kannattava pankki, joka jakaa vuosittain isot bonukset johdolle ja osingot omistajille. Pikaisesti ne vilahtavat veroparatiiseihin. Sijoittajat tykkäävät siitä,. Todellisuudessa pankki on jo pitkään ollut konkurssikypsä eikä se olisi saanut maksaa bonuksia ja jakaa osinkoja. Se olisi jo aikoja sitten pitänyt ottaa viranomaisten hallintaan.
Pyramidihuijaus?
Mutta viranomaisten ohjauksessa pankki jatkaa samaa politiikkaa. Jotta kriisivaltiot saisivat velkansa hoidettua, niiden pitää koko ajan kasvattaa velkamääräänsä. Se edellyttää, että Sarko ottaa lisää lainaa EKP:stä ostaa sillä lisää kriisimaiden papereita. Ja päällepäin se näyttää koko ajan entistä kannattavammalta, kun euromaiden veronmaksajien rahat tulevat sen tileille ja livahtavat bonuksina ja osinkoina veroparatiiseihin. Todellisuudessa pankin tappiot kasvavat koko ajan ja tilanne muuttuu koko ajan toivottomammaksi. Eikä Sarko tietenkään ole ainoa.
Mitä tästä kaikesta opimme? Ehkä ymmärrämme Sarkoa tarkasteltuamme, miksi monissa euromaissa pankit vähentävät yksityissektorin lainanantoaan: Edelleen ymmärrämme, miksi pankit eivät lainaa rahaa toisilleen, vaan tallettavat mieluummin rahansa EKP:hen. Edelleen lienee helposti ymmärrettävissä, miksi asiassa mukana olevat pankit ja niiden johto ja omistajat haluavat jatkaa tätä niin kauan kuin mahdollista. Korttitalon luhistuminen
paitsi lopettaisi bonus- ja osinkovirrat, mutta myös tuhoaisi koko elämänmuodon. Menisi kartanot, huvijahdit ja lentokoneet. Samoin on helppo ymmärtää, miksi ne erilaisten huippukokousten alla yrittävät luoda markkinapaniikkia painostaakseen poliitikot kaatamaan lisää veronmaksajien rahaa huojuvan korttitalon pystyssä pitämiseen.
Sen sijaan vaikeampi on käsittää, miten tästä suosta kuvitellaan joskus päästävän kuiville, kun mahdollisuudet saada kriisimaiden velat hallintaan on useimmissa maissa täysin toivotonta? Edelleen on arvoitus, miten tämä toiminta tosiasiassa eroaa pyramidihuijauksesta, joista erään
puuhamiehet saivat Suomessa juuri pitkät vankeusrangaistukset? Ja vaikka asianomaiset haluavatkin jatkaa tätä ketjua, miksi meidän edustajinamme toimivat poliitikot haluavat myös jatkaa samaa huijausta? Kuitenkin on jo nyt nähty, että tällä toiminnalla ei ole tekemistä suomalaisten etujen turvaamisen, Euroopan yhdentymisen, hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisen tai vastaavan kanssa. Kriisin peittelyn kustannukset tulevat kasvamaan valtavan suuriksi, eikä niillä ole kyetty estämään luottolaman tuloa ja politiikka aiheuttaa kaaoksen kriisimaiden yhteiskunnissa sekä ajaa hyvin menestyvätkin maat kriisiin. Eikä kriisin todellisena syynä olevien talousongelmien suhteen ole tehty minkäänlaisia kunnollisia korjaussuunnitelmia., on vain järjestelty velkojen uusimista.
Miksi suomalaiset poliitikot, miksi?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ensimmäinen askel olisi heittää ne pankkien ekonomistit ja itse pankkiirit ulos kokouksista..käsittämätöntä,että niiden pillin mukaan koitetaan tässä mennä.
Epäilisin,että ei poliitikot tiedä vaihtoehtoja ja toisaalta.. elinkeinoelämä vaatii asian olevan näin.
Mutta ne todelliset ongelmat eivät tule koskaan esille ja viimeisenä itse pankkiirilta jota järjestelmä palvelee. Eihän näissäkään blogeissa ketään oikeastaan ole kiinnostunut todellisesta ongelmasta.Enemmän ollaan kiinnostuneita pörsseistä ja niiden tilasta..eli lähinnä oireista..
Noo..en oikeastaan tiedä onko mistään muusta koskaan ollutkaan edes kyse. Kerro miksi keskuspankki ei suoraan rahoita valtioita,miksi VALTIOIDEN takaama raha pitää kierrättää liikepankkien kautta ja vivuttaa siellä moninkertaiseksi..nyttemmin keskuspankkiirin mukaan vähimmäisvarantovaatimukset puolitettiin 2%:sta ja vakuusvaatimukset minimiin..
Selväähän on mielestäni pelin juoni kyllä ja se ketä hyötyy. Elinkeinoelämä vaatii tätä,sen pelikenttähän eurolandia on.
Se on kiellettyä juu,mutta miksi? Sehän on täysin absurdia,koska me kansalaiset vastaamme sen rahan arvosta mitä se jakelee liikepankeille..jos me käymme lainaamassa sitä. Olen aikani tätä ajatellut ja päätynyt tuohon lopputulokseen..voin toki olla väärässä.
Mutta tässäkin kohtaa..miksi se IMF:lle sitä rahaa tyrkyttää,kun sen voisi suoraan jakaa valtioille ja ohittaa se IMF:n korkovaatimus.
Koitan olla mahdollisimman vähän kuuntelematta Kataista.. Tai Stubbia..
Mutta joo,ei se IMF ole mikään uusi häkkyrä ja EVM tulisi olemaan vielä hullumpi. Tässä koko toiminnassa on liikaa ideologiaa taustalla ja päädymme velkaorjuuteen mikä on tarkoituskin.
Aika harva osaa ajatella omilla aivoillaan. Trendin mukana on helppo mennä.
"miksi esimerkiksi Katainen kritiikittä hokee asioita kertomatta edes missä mennään"
Saattaa tuo olla vaikka vilipitön ... vaikka kuulostaa hokemiselta, kyllä "kuutonen lyhyestä matikasta" kertoo paljon.
"Miksi Sasi haluaa raivata perustuslailliset kysymykset pois tämän tieltä"
Tässä tapauksessa taas "Folktingetin varapuheenjohtaja" kertoo järjenjuoksusta aika paljon.
"Hehän tämän konkurssin lopulta maksavat"
Mitä ihmettä. Ei kai tuo kerro omasta järjenjuoksustasi. :o)
Erinomaisesti kuvaamasi näyttää jokseenkin antiteesiltä Jan Hurrin maineikkaaseen Brasilian mallin esittelyyn nähden:
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2010/04/11/tassako-maailman-turvall...
Tässä potlatchia muistuttavassa pelissähän vain perin harvat lopulta voittavat. Miksi pitää tuhota kokonainen elämänmuoto?
Homma näyttää enemmän äärimmäisen tehokkaalta, kokonaisvaltaiselta, koko järjestelmän läpäisevältä laittomalta imurilta. Mutta todella, miksi suomalaiset poliitikot ovat tässä mukana, kun samanaikaisesti olisi mahdollisuus tehdä ruotsit, ja tarvittaessa pohjoismaisen yhteistyön hengessä anoa osallisuutta kruunuun, jos markka ei pikaisesti luonnistu?
Oletus: Keskinäiset kytkökset ovat niin voimakkaat ja sitovat määräävien poliitikkojen ja rahamaailman kesken, että pakko jatkaa, muutoinhan homma pitäisi puhaltaa poikki ja mitä siitä seuraisi?...vastuuhenkilöiden vastuuttaminen ja vaihtaminen, eurounelman haaksirikko, valtasekoilu, yleinen kaaos...kansalaisille
työttömyys, rahattomuus, nälkä...ettei vaan sotia?
Olisikohan kenellekään mahdollista analysoida havainnollisesti eri vaihtoehtomallit niihin liittyvät mahdolliset skenaariot, riskit ja mahdolliset lopputulemat?
Tiedätkö muuten, että paljonko on eurooppalaisten pankkien taseen suuruus yhteensä suhteessa euroalueen valtioiden velkaan ?
Näistä linkeistä taitaa saada jonkinlaista käsitystä suuruusluokista:
http://sdw.ecb.europa.eu/reports.do?node=100000139
http://petrikivimaki.wordpress.com/2011/08/26/a-look-into-bank-balance-s...
"Eihän mikään todellisuudessa estäisi sitä, että kriisimaissa tehtäisiin velkasaneeraus ja ne heitettäisiin ulos eurosta.."
Niin mikäs sen sitten estää, onko tietoa?
Sittenpä soppaaan voisi myös lisätä luottoluokittajien intressit. Ja tappioiden vakuuttajat, niin yhtälö alkaa olemaan valmis.
Luottoluokittajat arvioivat pyynnöstä ja se on vain heidän MIELIPIDE mitä ei tarvitse kuunnella. Näin siis ihan heidän itsensä kertomana.
Kaikilta "päättäjiltä" voisi kysyä yhden pikku kysymyksen!.
Mihin raha lopulta päätyy, poikkeuksetta?.
Koko homma perustuu ihmisten tietämättömyyteen ja ehkä valitettavasti jopa välinpitämättömyyteen, koko tämän rahajärjestelmän sielusta.
Taustalla on myös pelko korkojen noususta. Sen uhalla voidaan kiristää, oli se lainakorkojen nousu totta taikka ei. Pelko on melkoinen asianajaja.
Asiaa ei auta yhtään, kun joku Sauri yrittää selittää vielä tähän, että poliitikkojen taloustermit ovat hämmentäviä. - Hei! Niinhän niiden on tarkoituskin olla. Näin järjestelmä suojelee itseään.
Henry Ford on sanonut:
"Jos ihmiset ymmärtäisivät vallalla olevan pankki- ja rahajärjestelmän, maassa olisi vallankumous ennen huomisaamua."
Ollilta erinomaisen kansantajuinen pohjustus tälle kaikelle.
Kysymyksiä poliitikkojen vaikutteista, heidän määrääjistään (korvaan kuiskaajistaan) voisi tehdä paljon.
Nyt on vain selvää, että yhteiskunta on jaettu kahtia, saajin ja maksajiin. Ja homma jatkuu näillä näkymin loputtomiin, tai niin kauan kuin maksajilla on rahaa.
Mutta jää vain tämä yksi kysymys: MIKSI ?
Ei "miksi" Katainenn Suomesta tekee niin, ei Sasin p-lakireikien etsiminen, ei yleinen pelottelu, jos tästä irtautudaan...
Vaan MIKSI suomalaisella edustuksellisella demokratialla ole keinoja panna tätä peliä Suomen osalta poikki?
Vielä sanktioista:
Selkeä sanktio euromaille, jos ei noudata 14 vuotta sitten euromaiden keskenään sopimaa niin ulos EU:sta.
EU:hun ei taitaisi jäädä kuin Suomi ja Luxemburg. Aika yksinäistä.
Pitää siis aloittaa hieman pehmeämmin. Aloitetaan Kreikan ulkoistamisella EU:sta pilottimielessä. Se toimisi selkeänä toimenpidevaroituksena muille.
Sitten huippukokous ja pönötyskuvaus muista paitsi Kreikan edustajasta ja pörssit nousuun.
Ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa useimmat suomalaiset eurokriittiset myös kolumnin kirjoittaja haluavat Euron säilyvän myös Suomen rahana, mutta kuinka puhkaista kriisiksi muodostunut "velkapaise" ja onko muita vaikuttamisen mahdollisuuksia kuin Suomen lisävelkaannuttaminen.
Tässä varmasti löytyisi oikeat keskustelueväät, joka voisi myös yhdistää poliitikkoja sekä kansalaisia.
Nyt jokainen puhuu toinen toisensa ohitse eikä järkevää kosketuspintaa synny. Osa kommentoijista vaikuttaa jopa katkerilta. Poliitikot taasen eivät tunnu tietävän missä oikeasti mennään.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Miksikö?
Yks Vileeni tosta naapurista kehoitti tarkastelemaan kuka siitä hyötyy.
Tavoitteena on tietysti orjuutus. Vallankumous, asioiden kääntäminen toiselle uralle, on melko mahdotonta, meille ja muille käy kuin ravuille kattilassa. Nykyinen eliitti kätyreineen on nyt 1000x viisaampaa ja valppaampaa kuin 100 vuotta sitten. Saamme sirut otsaan kuin karjalle. Nousee mieleen väkisinkin ketkäs muuten nimittikään muita karjaksi...

Kommentoi 40 kommenttia