Huippukokous - huippuhuijaus?

Järjestyksessä 11. ratkaiseva huippukokous euron pelastamiseksi vuonna 2011 on takana. Kokousta mainostettiin ”ratkaisevana” kokouksena. EU-komissaari Olli Rehn kiirehti julistamaan kokouksen alla, että on 10 päivää aikaa estää euron hajoaminen. Analysoidaan hieman, mistä kokouksessa oikeasti päätettiin.

Päätöksestä on erittäin ristiriitaisia tulkintoja

Tuloksena saatiin sekavahko julistus ja joukko epäselviä päätöksiä. Britannia ja ilmeisesti myös Ruotsi jättäytyvät pois tiivistyvästä EU:n talousliitosta. Ilmassa leijuu kaksi laajaa eurooppalaista ongelmaa: Etelä-Euroopan euromaita koskettava velkaongelma sekä euroalueen talous- ja kilpailukykyongelmat.

Euromaiden velka-asiassa kortit näyttävät heikoilta. Suuri osa eteläisistä euromaista ei saa rahaa markkinoilta sellaisella hinnalla, että niiden talous sitä kestäisi. Korkotason räjähtämistä on hillinnyt vain EKP:n markkinoiden manipulointi, johon se on upottanut
ainakin 200 miljardia euroa. Kriisin torjumiseksi on kehitetty väliaikainen vakausmekanismi. Sen avulla toistaiseksi kohtuullisesti pärjäävät euromaat kuten Suomi ottaisivat vastatakseen kriisimaiden veloista ja maksukyvyttömyystilanteessa maksaisivat velat niiden puolesta.

Rahaston tarkoituksena oli jakaa kriisimaille tukea ja takauksia sekä tarvittaessa myös pankkitukea. Sittemmin päätettiin, että rahastoa ”vivutetaan” sen ”tulivoiman” kasvattamiseksi niin, että se takaa vain kriisimaiden lainojen riskialttiit osat. Näin kapasiteetti moninkertaistuu, mutta samalla moninkertaistuvat takaajien riskit. Rahaston ongelmaksi on kuitenkin muodostunut, ettei se saa rahaa markkinoilta. Samalla parhaidenkin euromaiden
luottoluokitukset ovat laskemassa.

Huippukokouksen alla julistettiin markkinoiden olevan romahtamassa ja vaadittiin EKP:tä rahoittamaan selvittely. Vaadittiin, että EKP ”painaisi” tarpeeksi euroja ja vaihtaisi ne kriisimaiden velkakirjoihin. Siis käytännössä se maksaisi kriisimaiden velat meidän
puolestamme, mutta meidän rahallamme. Toiminta ei ole EKP:n valtuuksien mukaista ja sitä voitaisiin pitää laittomana. Huippukokouksen alla EKP julkisti tiettyjä markkinatoimia mutta kieltäytyi setelien painamisesta. Ilmoitus lisäsi rajusti hallitusten paineita yhteisen ratkaisun löytämiseksi. Siis EKP ja markkinat olivat kokouksen alla yhdessä painostamassa hallituksia päätöksiin.

Tuensaaja-Italialle veto-oikeus ja maksukykyiset maksamaan

Mitä sitten tehtiin rahoituskriisin ratkaisemiseksi? Ainakin seuraavaa:

(1) Päätettiin aikaistaa pysyvän vakausmekanismin EVM käyttöönottoa yli vuodella.

(2) Se, mitä tapahtuu vivutetulle ja sijoittajien hylkimälle väliaikaiselle vakausmekanismille, jäi arvoitukseksi.

(3) EVM.n päätöksenteosta linjattiin, että jatkossa päätökset tehdään määräenemmistöllä: 85 % äänivallasta voi päättää rahaston kasvattamisesta ja tuen antamisesta kriisissä oleville maille.

Asetelma on sen myötä kieltämättä erikoinen. Rahaston kasvattamisesta tai tuen antamisesta voitaisiin päättää välittämättä maksajien kuten Suomen, Hollannin tai Itävallan vastustuksesta. Sen sijaan potentiaalinen tuen saaja kuten Italia (jota varten ilmeisesti näitä häkkyröitä paljolti tehdään) voisi estää päätöksenteon. Esimerkiksi jos rahastossa on varoja vain yhteen isoon tukipäätökseen ja muut maat olisivat antamassa viimeiset rahat Espanjalle, Italia voisi omalla päätöksellään estää sen ja vaatia, että tuki annettaisiin sille tai sitten rahastoa kasvatettaisiin. Monilla maksajilla ei olisi mitään sananvaltaa.

Tulisiko Suomen ottaa vastuulleen muiden maiden syömävelat ja sijoitustappiot?

Suomelle tällainen päätöksenteko on myrkkyä. Esimerkiksi Hollanti ja Itävalta ovat niin tiukasti integroituja Saksan vaikutuspiiriin, että ne peesaavat sen ratkaisuja. Suomessa asia sen sijaan on huomattavan monitahoinen. Suomi on kyllä yleensä edustanut linjaa, jossa on vierastettu
yksimielistä päätöksentekoa tehokkuuden kannalta kelvottomana ratkaisuna. Nyt tätä päätöstä on juuri tämän vuoksi kritisoitu epäjohdonmukaisena. Toisten velkojen ottaminen omalle vastuulle on kuitenkin aivan eri asia kuin normaali päätöksenteko. Toisten puolesta vastuiden ottamisen piti olla eurossa suorastaan kiellettyä.

Nyt huippukokouksen sopimukseen on kuitenkin kirjattu, että määräenemmistö tulee, vaikka ennen kokousta eduskunnassa todettiin sellaisen olevan Suomen perustuslain vastaista. Sen estämiseksi kokouksessa pääministeri Jyrki Kataisen olisi tätä varten pitänyt vaatia päätökseen sitä. Sen sijaan asiasta on alaviite, että asia käsitellään Suomen eduskunnassa. Siis asia on tosiasiassa hyväksytty, jollei ilkeä oppositio kaada sitä eduskunnassa. Halusiko Katainen tätä vai eikö hän vain tuntenut muita toimintatapoja kuin alaviite, jäänee ikuiseksi arvoitukseksi?

Porina Suomessa on valmis. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natrin
mielestä julistuksen koko kappale, jossa puhutaan enemmistöpäätökseen siirtymisestä, olisi pitänyt pyyhkäistä paperista pois. Jos Euroopan vakausmekanismiin (EVM) sovelletaan määräenemmistöpäätöstä, Suomi jää EVM:stä ulos, sanaili valtiovarainministeri Jutta
Urpilainen perjantaina (HS 10.12).

Tässä ei enää olekaan kysymys siitä, saako hallitus määräenemmistöpäätöksen läpi eduskunnasta. Toiseksi suurimman hallituspuolueen ilmoitus, että se ei hyväksy määräenemmistöpäätöstä EVM:ssä, on erittäin merkittävä poliittinen linjaus.

Päätöksen muuttaminen on kuitenkin erittäin hankalaa, sillä EU:ssa nimenomaan kammoksutaan poikkeuksia ja erityisvapauksia. Siis 27 maan huippukokouksen pöytäkirjan päätöstä muutettaisiin, jos perussuomalaiset ja keskusta vastustavat asiaa! Jos näin tapahtuu, se on EU:n käytännöissä siksi poikkeuksellista, että kyseessä täytyisi olla tietoinen juoni
europuoluetovereilta pääministeri Kataisen uskottavuuden pönkittämiseksi. Joko Urpilainen nielee puheensa tai Suomi jää ulos EVM:stä.

EKP on käytännössä jo avannut rajoittamattoman rahoituksen

Todellisuudessa EKP on jo lähtenyt tielle, jossa se kuittaa kriisimaiden velat setelirahoituksella. EKP aikoo jatkaa euromaiden velkakirjojen ostamista 20 miljardilla viikossa eli 1000 miljardilla eurolla vuodessa. EU-maat rahoittavat IMF:ää 200 miljardilla eurolla kansallisten keskuspankkien antamilla lainoilla, jotka valtiot takaavat. Siis tuokin raha
todellisuudessa tulee pääosin EKP:stä. Suomen osuus on 3,8 miljardia euroa.

IMF on jo Kreikan sotkussa mukana, joten mistään uudesta avauksesta ei ole kyse. EKP vain käyttää IMF:ää bulvaaninaan. Ja huipennukseksi Ranskan keskuspankin pääjohtaja Christian
Noyer totesi, että pankit saavat nyt edullista rahoitusta, joilla ne voivat ostaa euromaiden joukkolainoja. Usealla eurooppalaisella pankilla on taseet täynnä kriisimaiden papereita. Tämän vuoksi ne todellisuudessa olisivat konkurssitilassa, jos paperit arvostettaisiin oikeaan arvoonsa. EKP:n neuvoston jäsenenä oleva Noyer ratkaisee ongelmaa lisäämällä ongelmalainoja EKP:n rahoituksella!

Jotta juuri tehdyt päätökset saatiin tehtyä, järjestivät ”markkinat” (mikä suurelta osin muodostuu nyt ongelmissa olevista pankeista) spektaakkelin juuri romahtamaisillaan olevasta eurosta. Arvoitus on, oliko tämä näytelmä tarkoitettu poliitikoille vai meille eurokansalaisille.
Pakostakin on tullut sellainen kuva, että poliitikot kuuliaisesti tekevät niin kuin ”markkinat” tahtovat ja ainoa jarruttava tekijä on kansalaisten pelko. ”Suorastaan koomisilta vaikuttivat arviot, joiden mukaan euro olisi näinä päivinä tuhoutumassa” tokaisi Etlan tutkija Niku Määttänen aamun Hesarissa. Tuohon ei ole paljoa lisättävää.

On kestämätöntä, että valtioiden ja pankkien velkaongelmaa pyritään edelleen hoitamaan kasvattamalla valtioiden velkaa ja pankkien valtionvelkaongelmaa! Edelleen, kukaan ei ole kyennyt avaamaan asian logiikkaa: jos jokin valtio on sellaisessa suossa, että se rikkoo taloussääntöjä, mikä sen rangaistus oikeasti on? Jos valtiolle asetetaan rangaistusmaksu, kuka sen maksaa kun valtio elää jo muutenkin velaksi? Turvaavatko sen velkoja muut jäsenmaat?
Ainoat valtiot, jotka eivät tällä hetkellä riko taloussääntöjä taitavat olla Suomi ja Luxemburg.

”Etelä-Euroopassa tarvittaisiin suuria ja vaikeita rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoilla.
Palkkatason kohoaminen, työn tuottavuuden kasvun pysähtyminen ja lisääntyvä nuorisotyöttömyys on kamala yhtälö. Julkisen talouden tasapainottaminen ei tätä
ongelmaa poista”, totesi ETLA:n tutkija Määttänen.

Varsinaiseen ongelmaan ei ole puututtu

Kriisimaiden joutuminen nykyisiin ongelmiin on selitetty niiden hervottomalla velanotolla. Velanotto on varmaankin ollut velkakriisin syntymisen kannalta keskeistä. Silti kilpailukyvyn rapautuminen on ollut perimmäinen syy ja velkakriisi vasta seuraus. Jos listaa maita, jotka ovat EU:ssa olleet EU:n tukien suurimpia nettosaajia, niin listalta löytyvät Espanja, Italia, Kreikka, Portugali, Irlanti. ”Sattumalta” ne ovat juuri velkakriisin pahimmin kolhimia maita.

Suomessa EU-hankkeissa mukana olevat ovat varmaan huomanneet, että noilla hankkeilla ei ole kilpailukykyä kehitetty. Kansallista rahoitusta niihin on riittänyt, kun merkittävä osa on saatu EU:lta. Jos hankkeita ei keksittäisi riittävästi, jäisi kiintiö EU:lta käyttämättä. Tuloksistahan ei kukaan ole juuri välittänyt, ”niin kauan kuin saksalaiset veronmaksajat maksavat kulut”, kuten sanonta kuuluu.

Onko EU itse holtittomalla tukipolitiikallaan ollut tuhomassa kriisimaiden kilpailukykyä? Nyt ongelmia ratkaistaan julkisia budjetteja karsimalla päälle syöksyvän laman oloissa. Tilanteesta saa helposti sellaisen kuvan, että koko näytelmän käsikirjoitus on kirjoitettu niissä
piireissä, jotka ovat syytäneet holtittomasti rahaa markkinoille. Siinä korostuvat pankkien akuutin kriisin ratkaiseminen veronmaksajien rahoilla ja valtioiden perimmäisten talousongelmien ratkaisujen täydellinen laiminlyönti.