Euro tuhoaa suomalaisten eläkkeet

Eurokriisin tässä vaiheessa on syytä kaivaa esille niitä taustamotiiveja, jotka todellisuudessa ohjaavat Suomen toimia eurokriisissä. Reilussa kahdessa vuodessa kriisiä on saatu pahennettua siten, että Kreikka on jo tosiasiallisesti konkurssissa, Irlanti, Portugali ja Espanja ajautuneet tai ajautumassa eurotukien piiriin ja Italian romahdusta pelätään eri puolilla. Vaikka Jyrki Katainen sitkeästi väittää vastustavansa velkojen yhteisvastuuta, tuo vastuun siirto on osin tapahtunut euron tukihärveleiden ja EKP:n välityksellä. Lähestyvä yleismaailmallinen lama uhkaa tuhota viimeisetkin kulissit euron pystyssä pitämisestä. Yleisesti on jo myönnetty, että euro voidaan pitää pystyssä vain siten, että kriisimaiden velat tosiasiassa muutetaan yhteisvastuullisiksi. Tiedetään, jo, että tuo lisää suomalaisen veronmaksajan velkakuormaa 100 miljardilla ja sen lisäksi joudumme maksamaan 10 miljardia vuodessa tukea kriisimaille.

Poliittista tukea velkojen yhteisvastuulle tuskin löytyy. Siksi tuo operaatio tehdään EKP:n kautta setelirahoituksella, jolloin voidaan välttää kiusalliset poliittiset päätökset. EKP lahjoittaa kriisimaille rahat niiden vajeisiin (meidän yhteistä rahaamme) mm. ostamalla rajattomasti niiden velkapapereita. Sen jälkeen kriisimailla ei olekaan enää painetta korjata
talouttaan ja setelien kaataminen sinne jatkuu loputtomiin. Bundesbankin pääjohtaja Weidman on taistellut kehitystä vastaan, mutta esimerkiksi meidän Erkki Liikasemme ei ilmeisesti ole ollut samaa mieltä.

Tuollaisen setelirahoituksen seurauksena on raju inflaatio euroalueella ja tosiasiassa ilman tuota inflaatiota ei euromaiden velkoja saadakaan hävitettyä. Se tarkoittaa, että inflaation myötä kriisimaiden velkojen todellinen arvo laskee ja meidän rahamme arvo vastaavasti heikkenee. Varallisuus siirtyy huomaamatta maasta toiseen. Inflaation tuloon menee hieman aikaa, mutta voimme luottaa sen tuloon. Presidentti Niinistö mm. muistutti siitä nostaessaan
setelirahoituksen keskusteluun. Setelirahoituksen ja inflaation vaikutuksia on analysoitu vielä varsin vähän.

Voittajat ja häviäjät

Mikäli euro hajoaisi,myös monet suomalaiset sijoittajat pelkäävät kärsivänsä suuria tappiota, vaikka suomalaisilla ei suuria sitoumuksia kriisimaissa olekaan. Siksi sijoittajien piirissä huudetaan apuun suurta sinkoa, EKP:n setelirahoitusta, jolla suuressa määrin rahaa kylvämällä voitaisiin estää sijoitusten arvon heikkeneminen. Eivät nuo sijoittajat mitään hirviöitä ole vaan tavallisia usein vastuullisesti tehtäviinsä suhtautuvia ihmisiä. Heidän näkökulmamsa on kuitenkin rajoittunut.

Kun esimerkiksi eläkesijoittajat välttävät omaisuusarvojen laskun, ei jouduta selvittelemään konkurssitilanteita. Vuonna 2008 työeläkeyhtiöt olivat ottaneet paljon suunniteltua suurempia riskejä ja osa ajautui selvitystilaan. Se vältettiin valtion poikkeuslailla, mutta monelle pelurille jäi kauhu henkilökohtaisen vastuun realisoitumisesta. Siksi eläkeyhtiöt ovat ajaneet tasavallan hallitusta kannattamaan eurotukitukipaketteja oman korttitalonsa pystyssä pitämiseksi.

Toimivatko he silloin perustehtävänsä eli eläkkeiden turvaamisen puolesta? Eivät, sillä eläkerahastot ovat vain 20-25% eläkejärjestelmän rahoituksesta. Suurin osa eläkkeistä tullaan maksamaan myöhemmin työssä olevien eläkemaksuilla. Kun inflaatio kiihtyy, eläkerahastojen
mahdollisuus saada sijoituksilleen reaalista tuottoa vaikeutuu entisestään. Nimellisesti saadaan tuottoa, niin kauan kuin korttitalo pysyy pystyssä, mutta reaalisesti rahastojen arvo laskee. Järjestelmän rahoitus muuttuu entistäkin vaikeammaksi.

Toinen puoli on sitten palkansaajien ja eläkkeensaajien näkökulma. Voimakkaan inflaation ja talouskasvun pysähtymisen oloissa palkansaajien mahdollisuus turvata palkkojen reaalinen ostovoima muuttuu ylivoimaisen vaikeaksi. Julkisuudessa olleet heitot sovittujen palkankorotusten peruuttamisesta ovat vain ensimmäinen koepallo asiassa. Tässä tilanteessa on aidosti vaara, että palkkojen reaalinen kehitys on negatiivinen pitemmän aikaa.

Toisaalta eläkeläistenkään asema ei ole häävi. Teoriassa eläkkeitä nostetaan pääosin inflaatiolla. Mutta eläkeläiset ovat varmaankin jo oppineet taistelussaan eläkeindekseistä sen, että heille on tarjolla sympatiaa, mutta ei rahaa. Ajatus, että eläkkeet nousisivat yhtä nopeasti kuin palkat on utopiaa. Työeläkejärjestelmän koko rahoitus lepää sen oletuksen varassa, että palkat nousevat reaalisesti, mutta eläkkeet eivät. Kun palkat nousevat nopeammin kuin eläkkeet, pysyy palkoista perittävä eläkemaksuprosentti kohtuullisempana.

Eläkkeiden tason painamiseksi alas ei tarvita kuin se, että indeksikorotuksia leikataan muutamana vuotena. Näinhän Suomessa meneteltiin 1990-luvun lamassa. Jos inflaatio laukkaa 6% vuodessa, muutaman vuoden indeksikorotuksista luopumalla saadaan eläkkeiden reaalista tasoa leikattua helposti viidenneksellä. Varmaan tämän toimenpiteen vaatima kriisi saadaan
eurokaaoksessa perusteltua. Lopputulos on siis karu. Palkansaajien ostovoiman säilyttäminen käy ylivoimaiseksi ja eläkeläisten ostovoimaa leikataan reilusti. Harvaa suomalaista lohduttaa se, että välimerenmaiden konkurssikypsien eläkejärjestelmien rahoitusta saadaan turvattua muutaman vuoden ajan suomalaistenkin veronmaksajien rahoilla.

Näkymä palkansaajille ja eläkeläisille on varsin ankea. Tosiasiassa he maksavat eurokriisin vaatiman setelirahoituksen elintasonsa laskuna. Eikä ole edes selvyyttä siitä, kyetäänkö kriisi näin ratkaisemaan?

Ketkä tukevat ja miksi?

On mielenkiintoista ketkä ajavat voimakkaimmin euron tukemista hinnasta välittämättä? Se, että maailmalla optimistisia kannanottoja antavat euroon linkittyvien organisaatioiden johtajat, ei tietenkään ole kummallista. Mutta Kataisen argumenttien loppumisesta kertoo se, että hän on julkisesti kerjännyt europolitiikkaa tukevia lausuntoja työmarkkinatahoilta.

Yritysmaailman ja EK:n johto on sellaisia runsaasti antanutkin. Viimeksi euroa tukevien lausuntojen antajaksi liittyi SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly. Hän kehui euroa palkansaajien kannalta ja nosti perusteluksi matalat korot ja alhaisen inflaation. Jokin aika sitten Lylyn
puoluetoveri valtiosihteeri Raimo Sailas ryttäsi liian matalat korot osoitukseksi häiriötilanteesta. Matalien korkojen hyöty on sitä paitsi lypsetty palkansaajilta moneen kertaan korkeiden asuntojen hintojen kautta. Edellä olevan euron vaatiman setelirahoituksen aiheuttaman voimakkaan inflaation näkökulmasta euron ylistäminen alhaisen inflaation perusteella on lievästi sanottuna kummallista.

Finanssikriisin puskiessa päälle Jyrki Katainen eri yhteyksissä kauhisteli kriisin vaikutuksia sillä, kuinka suuria tappioita työeläkeyhtiöt siinä kärsivät. Se kertoo, mistä Kataiselle on annettu ohjeet pönkittää euroa loppuun asti. Sattumalta noiden yhtiöiden hallituksissa istuu euroa raivokkaasti puolustavia yritysjohtajia. Samoissa elimissä on myös palkansaajajärjestöjen pomot, esimerkiksi Lauri Lyly on Ilmarisen hallituksen varapuheenjohtaja. Setelirahoituksella ”pelastetussa” eurossa (jonka pelastamisen onnistuminenkin on arvoitus) noissa hallintoelimissä istuvat työmarkkinajohtajat voivat parhaimmillaan pelastaa oman asemansa – eläkeläisten kustannuksella.

Kylmän sodan tuoksinassa kehitettiin uusi ydinräjähde, neutronipommi. Se tuhosi ihmiset, mutta jätti rakennukset tuhoamatta. Euron tuesta on tulossa uudenlainen ”neutronipommi”. Se tuhoaa eläkeläiset, mutta jättää hyvien veljien valtarakenteet koskemattomiksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu