Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Eduskunnan talousvaliokunta näytti vihreää valoa eduskunnassa käsiteltävänä olevaan lakiehdotukseen, jossa on tarkoituksena siirtää miljardeja lähinnä pienyrityksiltä liikaa kerättyjä eläkemaksuja (tasoitusvastuu) työeläkeyhtiöiden pääomiin. Taustalla on se, että finanssikriisin alla työeläkeyhtiöt kasvattivat voimakkaasti osakeriskejään, jotka aiheuttivatvaltavat tappiot. Työeläkeyhtiöt on...
Kun Huusko on katsonut perustelluksi poistaa tiettyjä maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia koskevia kirjoituksia puheenvuorosta, yritän nyt kokeilla millainen lähestymistapa asiassa Huuskolle kelpaa. Yritän seuraavassa tarkastella ongelmaa ja sen lieveilmiöitä yhteiskuntatieteellisenä ongelmana. Toki en asiasta mitään oikeaa tutkimusta tee, mutta analysoin ongelmaa ja esitän teorian sen syistä....
Olen yrittänyt seurata keskustelua, joka on syntynyt Helena Erosen hihamerkkiblogista. Itselleni ulkomaalaispolitiikka ei ole keskeisiä kiinnostuksen aiheita ja siksi olenkin seurannut asiaa tavallaan sivullisena, eri näkökulmasta. Itse Helenan kirjoitukseen en enemmän ota kantaa, en aio kirjallisuusarvostelijaksi. Minusta kirjoitus oli humoristinenkuvaus yhteiskunnallista ongelmasta....
Eduskunnassa käsitellään lakiehdotusta, jolla vahvistetaan työeläkeyhtiöiden vakavaraisuutta. Työeläkeyhtiöt innostuivat juuri ennen finanssikriisiä ottamaan kunnolla riskiä osakemarkkinoilla. Kun finanssikriisi iski, piti valtion pelastaa ne poikkeuslailla. Siinä mm. osa työeläkeyhtiöiden veloista muutettiin tilapäisesti pääomiksi. Poikkeuslaki on päättymässä tämän vuoden lopussa ja nuo ”...
Kohu työeläkeyhtiöiden ja niiden asiakasyritysten johdon istumisesta vuorollaan toistensa hallituksissa, ei tunnu laantuvan. Tuon sisäpiirikytköksen tuottamat kaupat kaverien kanssaherättävät pahennusta. Tilanne alkaa muistuttaa sitä kohua, joka syntyi joidenkin liikemiesten epämääräisestä poliitikkojen rahoittamisesta. Tuohon kohuun vastattiin heittämällä julkisesti kaluttavaksi muutama toimija...
Uutiset työeläkeyhtiöiden ja niiden hallinnon omituisista järjestelyistä eivät tunnu loppuvan. On ostettu hallintoon kuuluvilta asuntoja, myyty ilman kilpailua edustustiloja johtajille, onsuhmuroitu erilaisissa järjestelyissä. Työeläkeyhtiöiden valvojat, esimerkiksi Finanssivalvonta, ovat ilmoittaneet olevansa täysin tietämättömiä tällaisista sisäpiirikaupoista. Valvojien tietämättömyys on...
Kreikan sotkussa hermopeli alkaa kiihtyä. Toiseen tukipakettiin kuuluu osana se, että yksityisten sijoittajien lainoja leikataan. Järjestelyssä yksityisten sijoittajien tulisi antaa Kreikalle anteeksi reilun sadan miljardin euron velat. Lainojen uudelleen järjestelyoperaation takaraja on torstaina. Niinpä hermopelin panokset kasvavat ja sijoittajat yrittävät painostaa veronmaksajia...
Tuomo Pietiläinen paljasti Hesarissa Ilmarisen aktiivisuuden asuntosijoittajana. Se oli ostanut Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläisen asunnon 1,8 miljoonalla eurolla. Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas on Vehviläisen esimies Finnairin hallituksen puheenjohtajana jaVehviläinen Sailaksen esimies Ilmarisen hallintoneuvoston jäsenenä.Vuosi sitten käsittelin tätä keskinäisen esimiehisyyden...
Ennen presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta kirjoitin blogin presidenttiehdokas Pekka Haaviston näytöistä. Siinä pohdin Haaviston näyttöjä erittelemällä hänen ”CV:tään” paikantäyttäjän ominaisuudessa. Tuollaiseen kuuluu tietenkin kriittisesti analysoida paikanhakijaa ja hänen näyttöjään. Blogi herätti paljon keskustelua ja kommentteja. Vaikka asioita Haaviston taustasta alkoikin löytyä, jäi...
Gallupien mukaan sujuvasti esiintyvällä Pekka Haavistolla katsotaan olevan mahdollisuus päästä presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Siis on perusteltua arvioida häntä ehdokkaana tarkemmin. Haavistosta on blogeissa ollut erilaisia pohdintoja, mutta niistä on vaikeaa saadakokonaiskuvaa henkilöstä. Siksi yritän koota sellaisen osaltani viran täytöstä päättävänä. Sellainenhan minäkin äänestäjänä...
Virallisen oppirakennelman mukaan media on yksi riippumattomista valtiomahdeista. Muita ovat lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja riippumaton tuomiovalta. Median yhtenä keskeisenä roolina demokratiassa on toimia muiden valtiomahtien vahtina, joka paljastaaesimerkiksi vallan väärinkäytön. Kuva valtiomahtien riippumattomuudesta on monien mielestä puppua. Itsenäinen lainsäädäntövalta on...
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on Ylen ykkösaamussa arvostellut poliitikkoja, jotka ovat puhuneet markkaan palaamisen puolesta. Liikasen puheista löytyy referaatti oheisesta linkistä: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/118748-tyrmays-vayrysen-ja-soinin-haaveelle-%E2%80%9Dei-se-ollut-kaunista%E2%80%9D Siis tiivistetysti Liikasen ”viisauksia”: Erkki Liikanen ihmetteli Ylen...
Suomessa hallituksen keulakuvat Katainen ja Urpilainen vakuuttelevat, että Suomi ei ole sitoutunut liittovaltiokehitykseen. Hallitus kuulemma vastustaa esimerkiksi liittovaltioon olennaisesti liittyviä eurobondeja. Niillä "osavaltioiden" velat yhdistettäisiin yhteiselle vastuulle. Koska Suomi on nyt poikkeuksellisen vähän velkaantunut maa euroalueella, se merkitsisi, että Suomen vastuulla oleva...
Mistä on kyse? Euroalueen kriisimaiden valtavilla summilla tapahtuvasta tukisotkusta yleisesti odotetaan valtavia tappiota Suomellekin. On yksi kysymys, joka tulee jatkuvasti vastaan: miksi tätä touhua jatketaan? Euroopan pelastamiseksi, talouskasvun turvaamiseksi, vai miksi? Yritän tässä kuvata tämän homman liikeidean viittauksin avainasemassa olevien päättäjien puheisiin sekä...
Järjestyksessä 11. ratkaiseva huippukokous euron pelastamiseksi vuonna 2011 on takana. Kokousta mainostettiin ”ratkaisevana” kokouksena. EU-komissaari Olli Rehn kiirehti julistamaan kokouksen alla, että on 10 päivää aikaa estää euron hajoaminen. Analysoidaan hieman, mistä kokouksessa oikeasti päätettiin. Päätöksestä on erittäin ristiriitaisia tulkintoja Tuloksena saatiin sekavahko...
Olli Pusa
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?